14.-17.9.2017 Irish Challenge

Maanantaina aamulla lähdettiin kohti Irlantia Harri Marjalan, joka oli mukana Nanjingissa järjestetyissä Nuorten Olympialaisissa. Maanantaina käytiin kiertämässä 9 reikää Kalle Samoojan kanssa.

Tiistaina kierrettiin aamupäivällä 18 reikää. Kenttä oli yksi vaikeimmista tällä kaudella, raffin tiukat ja griinit todella muodokkaat. Kovassa tuulessa olisi tiukkaa pelata.

Keskiviikkona treenattiin ja hiottiin palaset kohdalleen.

Torstai 14.9

Torstaina iltapäivälähtö 13.40
Starttasin kahdella paarilla, jota seurasi bogey. Ensimmäinen birdie reiälle 5. Tähän perään huono avaus par 3 reiällä numero 6. Vaikeasta paikasta bunkkerista pitkäksi ja kaksi puttia, bogey. Etuysin loppuun paareja. Takaysin alussa reiällä 10 kakkoslyönti veteen, josta 75 metristä dropin jälkeen lähestyminen lipulle ja par sisään. Tähän perään birdie par 3 reiälle numero 11. Seuraava birdie reiälle 15, kun löin hyvän rauta 3 195 metristä metriin. Viimeiselle reiälle vielä harmittava bogey ja ensimmäinen päivä Par/72. Avauspäivän jälkeen sijalla T12.

Perjantai 15.9
Aamulähdössä paarilla käyntiin. Hyvät birdiet rei’ille 11 & 12. etuysillä vielä kolme takaiskua rei’ille 15, 17 ja 18.
Takaysin alkuun heti 1 reiälle harmittava bogey. Tähän perään hyvä lähdestyminen reiällä 2 ja birdie. Reiällä 4 lähti sitten koneet käyntiin, 4 birdien putki ja nousu tulokseen -3. Loppuun pari paria ja toinen päivä hyvin taistellen tuulessa tulokseen -3/69 ja nousu jaetulle neljännelle sijalle ennen viikonloppua.

Lauantai 16.9
Kolmas päivä käyntiin taas bogeylla. Väylälle 5 ensimmäinen birdie. Reiälle 7 birdie, mutta reiälle 9 harmittava bogey ja etuysi pariin. Väylällä 10 kakkoslyönti veteen, ja bogey korttiin. Hyvät birdiet 11 & 12 ja nousu takaisin pakkaselle. Loppuun kovalla työllä ja pelastamalla 6 paria ja kolmas kierros taistellen -1/71.

Sunnuntai 17.9
Finaalikierrosta siirrettiin 2 tunnilla ja 30 minuutilla sumun vuoksi. Aloitin upeasti kahdella birdiellä, harmittava kolmen putin bogey reiällä 4, joka kuitattiin kuitenkin birdiellä reiällä 5. Vielä reiälle 8 etuysillä birdie ja se näin -3. Parempaankin oli mahdollisuudet. Takaysillä alkuun heti reiälle 11 birdie, mutta reiällä 12 todella heikko kolmen putin par. Vielä 14 upea 7 metrinen birkku sisään. Lopussa hyvää taistelua rei’illä 15 & 16 ja väylälällä 17 lähdestyminen bunkkeriin, josta lähes täydellinen bunkkerilyönti joka osui tankoon ja kierähti. Viimeiselläkään ei pudonnut 5 metrinen birdie ja takaysi näin -2 ja koko kierros upeasti -5/67 ja nousu upeasti sijalle T5. Kiitos Harri Marjalalle cädäyksestä! Toinen top 5 sijoitus putkeen ja tästä on hyvä lähteä jatkamaan matkaa Kazakstaniin, jossa pelataan palkintopotiltaan kauden toiseksi isoin kilpailu. Potissa 450 000 € joten kaikki on mahdollista hyvällä kilpailulla. Nyt välilasku Istanbulissa, josta 3 tunnin odottelun jälkeen jatketaan matkaa kohti Kazakstanin Almatya.

-Olazabal