1.-4.11.2017 NBO Golf Classic Grand Final, Oman

 

Lähdettiin Sveitsissäkin caddiena olleen Arto Teittisen kanssa kohti Omania sunnuntaina aamulla.

Amsterdamin kautta saavuttiin illaksi Mascatiin. Maanantaina käytiin pelattiin 18 reikää, ja tiistaina olin mukana aamun Pro-Amissa. Poikkeuksellisesti kisa alkoi jo keskiviikkona.

 

Startattiin tarkkaillen neljällä parilla. Vitosreiällä hyvä wedge pariin metriin ja birdie korttiin. Seiskalla myös wedge reiluun pariin metriin ja putti sisään. Reiällä 9 otettiin ensimmäistä kertaa draiveri esiin, ja isolla vasemmalta oikealle kiertäneellä lyönnillä pallo hiekkadyyniin. Sieltä nosto väylälle, jonka jälkeen wedge griinille ja kaksi puttia, bogey ja etuysi näin -1.

Takaysillä vahvaa suorittamista lukuunottamatta väylän 16 lähestymislyöntiä wedgellä, joka meni bunkkeriin, josta lopulta bogey kortiin. Viimeiselle reiälle vielä birdie ja ensimmäinen päivä -3/69.

 

Toiseen päivään saatiin hyvä startti kakkosreiän birdiellä. Tähän perään meinattiin hukata pallo bunkkerin keskellä olevaan 3×3 ruoholänttiin. Sieltä se kumminkin löytyi ja dropin kautta bogey.

Tämän jälkeen 2 hyvää lähestymistä ja molemmille birdiet. Väylällä 7 upea lähestyminen 131 metristä pitching wedgellä aivan lipun juureen josta oli helppo viimeistellä birdie. Etuysi näin -3.

Takaysillä virheetöntä peliä neljällä birdiellä ja 5 parilla, ja nousu kärkeen oli tapahtunut. Toinen päivä -7/65 ja nousu toiselle sijalle lyönnin päässä kärjestä.

 

Kolmanteen päivään lähdettiin sitten uran ensimmäistä kertaa kärkiryhmässä. Tavoitteena oli suorittaa bogeyton kierros. Alkuun 11 paria, jonka jälkeen 2 hyvää birdietä rei’ille 12 ja 13, ja kun vielä loppuun 5 paria, niin onnistuttiin bogeyttomassa kierroksessa pelaten kolmas kierros -2/70. Säilytettiin toinen sija viimeiseen päivään, kärjessä oleva kaveri vain vaihtui.

 

Viimeiseen päivään lähdettiin samalla suunnitelmalla kuin kolmanteen, ilma bogeja.

Alkuun heti lunta tupaan kolmen putin bogeylla. Kakkosreiällä wedge pariin metriin, josta lip out ohitse. Kolmannella väylällä jälleen hyvä wedge, mutta tälläkään kertaa ei saatu sisään. Sitten neljännen reiän tiiauspaikka oli tuotu 80 metriä eteenpäin, ja pääsin lyömään rauta 2 griinille. Avaus griinibunkkeriin, josta nosto 6 metriä pitkäksi ja tästä käsittämättömän huonot 3 puttia, bogey. Tämän jälkeen hiljaista, kunnes sain päivän ensimmäisen birdien reiälle 7. Aika vähän oli tämän jälkeen paikkoja, kunnes reiällä 14 löin hyvän wedgen metriin. Tästä vähän ujo putti ja alapuolelta ohi. Sen jälkeen 15. reiän avaus oikealle veteen ja lähestyminen griinin eteen. Siitä ei saatu up & downia ja tupla bogey korttiin. Kuudennellatoista haettiin birdietä, mutta siihenkin vain par. Väylällä 17 löin lähestymislyönnin griinin vasempaan laitaan, josta oli nopea birdieputti. Tämä 1,5m lyhyeksi, ja kun siitäkin saatiin ohi niin päivä muuttui entistä synkemmäksi. Viimeisellä vielä kierteetön lyönti raffista yli griinin ja chippi pariin metriin, mutta siinäkin putti ohitse. Lopetus näin takaysi +4 ja koko kierros päivän heikoiten +5/77. Sijoitukseen täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, jaettu 11. Tästä opitaan kun seuraavan kerran vastaavaan tilanteeseen päästään. Henkilökohtainen tavoite kaudelle kuitenkin täyttyi, olla 45 Challenge Tourin rankingissa. Sijoitus 35. joten ei voi olla kuin tyytyväinen.

 

Nyt ollaan päästy ensi viikon kisapaikalle, kun Euroopan Tourin finaalikarsinta pelataan Espanjassa, meitsille tutussa Lumine Golfissa. Kaikki latautuminen nyt kauden vikaan koitokseen!

 

-Olazabal