15.11.2020 Kauden paras sijoitus Espanjassa

25.10 lähdettiin Kim Koivun kanssa ensiksi treenaamaan Aurinkorannikolle 4 päiväksi, jonka jälkeen siirryttiin Cadiziin kuplaan.

Avauskilpailussa saatiin pitkästä aikaa hyvä avauskierros -4/68. Toisena päivänä vähän koneet yski, mutta viimeisillä kahdella kierroksella oli taas hyvää tekemistä.

Lopputuloksissa tuloksilla 68, 73, 71 & 70 irtosi kauden paras sijoitus jaettu 5, ja samalla varmistettiin paikka Mallorcalle kauden finaaliin.

Toisessa kisassa ensimmäisenä kahtena päivänä tuuli kovaa, ja ensimmäinen päivä tahmeasti 75/+3. Toisena päivänä oli taas vakuuttavaa peliä, pari bogia kuitenkin valitettavasti loppuun, mutta silti hienosti 69/-3 ja cutista kirkkaasti läpi.

Viikonlopusta ei sitten jää hirveästi hyvää kerrottavaa. Pallo jäi jo ensimmäisenä päivänä puuhun ja viikonloppuna tuli sitten kunnolla lunta tupaan. Perjantaina 4 palloa ja lauantaina 1 pallo puuhun. Tulokset 82 & 79 ja sijoitus oli viimeinen cutista pääseistä. Nyt rundi kuitenkin nollattu ja katseet siirretty Mallorcan Grand Finaaliin.

Sijoitus rankingissa tällä hetkellä 18, ja 5 parasta saa paikan Euroopan kiertueelle.

Torstaista eteenpäin alkaa iso mahdollisuus!

-Olazabal