Irlannista startannut loppukauden rutistus on ollut erittäin vahva lukuunottamatta karsiutumista viikonlopulta kotikisassa Vierumäellä elokuussa. Sijoitukset T11, T17, T12, T5, T6, 6, T9 ja viimeisimpänä viime viikon Tsekin kilpailu, jossa kovassa birdietulituksessa uran paras sijoitus CT:llä T2 kokonaistuloksella -23. Nämä ovat nostaneet rankingissa jo sijoituksen 10 parhaan joukkoon sijalle 9, kun 3 finaalikilpailua on jäljellä. Syksyllä on vain yksi kilpailu jätetty väliin, joten ahkerasti on tehty duunia tavoitteen eteen.
Tällä hetkellä koneessa matkustamassa kohti Hong Kongia, josta matka jatkuu tiistaiaamuna Hainanin saarelle. Siellä ensimmäinen osakilpailu Kiinan setistä, jonka jälkeen siirrytään pohjoisemmaksi Hangzhouhun. Kiinasta paluu vajaaksi viikoksi kotiin Suomeen, jonka jälkeen edessä on finaali Mallorcalla, jonne pääsee 45 parasta pelaajaa rankingista. Vahvaa tekemistä ollut kyllä kaikilla pelin osa-alueilla, mutta etenkin tiiltä lyöminen on ollut merkittävästi parempaa kuin aiemmin. Itseluottamus noussut viikko viikolta, ja aivan mahtavaa että pääsee taas tällä viikolla viivalle. Viiden top 10 putkessa startataan kauden kolmanneksi viimeiseen kilpailuun Sanya Luhuitou Golf Clubilla torstaina.
-Olazabal