Lindelliltä vahva avauskierros – puttaaminen vihdoin omalla tasolla raastavien vaikeuksien jälkeen

Oliver Lindell avasi Investec South African Open Championshipin kiitettävällä 69 lyönnin kierroksella. Hän on tuloksella -3 tällä hetkellä 20 parhaan joukossa, kun iltapäivän lähtijät ovat vielä kentällä. Hyvä kierros heijastui läpi viime aikoina lähipelivaikeuksien kanssa painineen suomalaisen kommenteista.

”Hyvä startti kisaan, puttaaminen oli vihdoin totutulla hyvällä tasolla. Puumailoilla olin takatuulessa hieman ongelmissa tiiltä. Loppukierroksella löin avaukset raudalla, jotta sain pallon väylälle, josta on helpompi työstää hyvää tulosta”, avasi Lindell hyvää kierrostaan.

Kierros oli nousujohteinen, kun porvoolainen nakutti kolmen birdien putken väylille 13-15. Yhteensä viiden birdien lisäksi korttiin mahtui kaksi bogia, joista toinen tuli kentän vaikeimmalle väylälle (väylä 5). Kyseiselle väylälle on tehty jokaista birdietä kohden kolme bogia tähän saakka.

”Siinä tuli muutama kuuma lähestymislyönti putkeen, joista sain metrin putit sisään. Keli oli oikeastaan melko helppo tänään tuulen osalta. Kenttä on kuitenkin haastava, sillä yhdelläkään väylällä ei saa lyödä suuremmin vinoon kummallekaan puolelle, tai muuten pallo on outissa”, kertasi porvoolainen tarkemmin avaintekijöitä.

Tähän saakka kisan suurimmat sankarit löytyvät kenttähenkilökunnan ja vapaaehtoisten parista. Lindellin mukaan kenttä oli saatu ihmeen kaupalla lähes normaaliin kuntoon eilisten tulvien jäljitä. Osa väylistä oli vyötäröön saakka veden peitossa vielä keskiviikkona. Kansainvälisessä lähetyksessä puhuttiin ”modernin ajan ihmeestä”.

Kilpailun kärjessä on karsintojen kautta paikan kisaan ansainnut Ruotsin Fredrik From, joka teki peräti kaksi eaglea tänään, sekä Englannin Sam Bairstow tuloksilla -7.

Toisen kierroksen lähtöajat tarkentuvat illalla, sillä kaikki kentällä olevat pelaajat eivät ehdi saamaan tänään kierrostaan loppuun ennen auringonlaskua. Tämä tulee mahdollisesti siirtämään myös huomisia lähtöaikoja myöhemmäksi.

Tulokset