Oliver Lindellin raudat kuumana – lähes kärjen vauhdissa avauskierroksella

Oliver Lindell sai jälleen mahtavan startin DP World Tourilla Commercial Bank Qatar Mastersin osakilpailussa. Kierrostulos 68 (-4) oikeuttaa sijaan T3, kun iltapäivän lähtijät ovat vielä kierroksellaan. Suurin syy tuloksen takana oli vuorenvarma rautapeli.

”Kyllä rautapelillä tehtiin tulos tänään, putteja olis voinu mennä enemmänki, mutta niin ne vaan tasottuu ja vikalla meni pitkä par-putti sisään”, avasi Lindell hyvää tulostaan.

Kierroksen viidestä birdiestä kaksi syntyi par-3-väylille, joka vahvistaa rautapelin olleen iskussa. Kierrostulos olisi voinut kääntyä parikin lyöntiä heikommaksi viimeisellä reiällä. Jo hetkeksi selätetty flunssa kiusasi suomalaista jälleen tänään, mikä näkyi 18. väylän avauksessa.

”Avauksen vedin keskelle kiviröykkiötä niin, että joutu lyömään lähes poikittain välilyönnin ja oli kyl erittäin maistuva par lopetus”, kertoi Lindell kierroksen päättävästä par 5 väylän vaiheista.

Tähän kilpailuun uusitut puumailat (draiveri ja puu-4) on saatu sisäänajettua melko hyvin harjoitusten ja ensimmäisen kisakierroksen kautta. Huomiseen kierrokseen voikin porvoolainen keskittyä leväten ja itseään parannellen. Edessä on onneksi jälleen pitkä lepotauko ennen huomista iltapäivän kierrosta.

”Pari draivia vähän karkas, mutta niistäkin selvittiin, kun lapa oli raudoilla hallussa tänään. Nyt kämpille vaan lepäämään, kolme päivää olin jo kunnossa ja vähä rupee jo harmittamaan, että taas kipeä olo”

Kärjessä kierroksen valmiiksi saaneista Tanskan Rasmus Neergaard-Petersen (-6) on vain kaksi lyöntiä Lindelliä edellä. Tanskalainen on viime kauden Challenge Tourin rankingvoittaja, eli hyvin tuttu kilpakumppani porvoolaiselle. Muista suomalaisista Tapio Pulkkanen on etuysinsä jälkeen tuloksessa -1 (T31).

Oman kunniamainintansa menneestä Challenge Tour – kaudesta sai myös Lindell, kun hänet palkittiin vastikään Suomen PGA:n toimesta ammattilaisgolfjärjestön vuoden 2024 suomalaiseksi pelaajaksi. Oliverin pitkäaikainen valmentaja Juha Juvonen äänestettiin yhtä ansaitusti vuoden valmentajaksi.

Perjantaina Lindell starttaa kymppitiiltä Suomen aikaa kello 11.25.