Oliver Lindellin kurssi kääntyi valitettavasti laskuun viime kilpailusta, jossa hän saavutti DPWT-uran parhaan sijoituksensa. Suomalainen oli vaikeuksissa Keniassa Magical Kenya Open presented by absan avauskierroksella ja tuloksena oli 75 lyöntiä, joka tarkoitti par 71-kentällä sijoitusta T124 (+4).
”Lähipeli oli heikkoa ja griinit ovat huonossa kunnossa sekä epätasaisen kovat. Noilla lyönneillä olisi pitänyt päästä reilusti alle parin, joten kyllä se suurin ongelma on itselläni griineillä. Jostain syystä en saa tällä hetkellä siitä hommasta kiinni”, harmitteli Lindell vaikeuksiaan.
Tuloskortti oli kirjava, sillä sekä birdieitä että bogeja syntyi neljä kappaletta. Kaksi tuplabogia (väylät 8 ja 12) pudottivat porvoolaisen kuitenkin tuloslistan häntäpäähän.
”Molemmissa tuplabogeissa avaus oli hieman metsän puolella, ensimmäisessä valitettavasti puun juuressa. Toisessa sain välilyönnin kautta hyvän wedge-lyönnin, mutta pallo tuli palaneeseen kohtaan griiniä ja päätyi takaforelle, josta tuli kolme puttia. Birdiet taas tulivat eagle-puttien tai hyvien lähestymisten ansiosta läheltä”, avasi suomalaispelaaja värikästä kierrostaan.
Lyöminen ei missään nimessä ole niin heikkoa, mitä tulos antaa olettaa. Lähipelissä on saatava juonesta kiinni ja siihen haetaan nopeaa ratkaisua jo huomiselle, sillä hävittävää ei tässä vaiheessa ole.
”10 kertaa puttasin alle kolmesta metristä ohi, joten kokeilen vaihtaa huomiselle putteria – jos siitä saisi jotain positiivista irti. Uusi putteri on hotellilla valmiina. Tämä oli vain yksi ohikierros, mutta eiköhän huomenna peli kulje jälleen”, kasasi Lindell ajatuksiaan jo huomiselle.
Kilpailun kärkitilaa pitää hallussaan Race to Dubai rankingin nelonen John Parry (63/-8), joka loisti viime kaudella Challenge Tourilla (nyk. Hotelplanner Tour). Muista suomalaisista Tapio Pulkkanen avasi kisan kiitettävästi tuloksella -3 (T18), vaikka korttiin mahtui yksi tuplabogi.
Lindell starttaa toiselle kierrokselle aamulähdössä kello 6.40 Suomen aikaa kymppitiiltä.