New Delhin kenttä näytti kolmannella kierroksella armottoman puolensa myös Oliver Lindellille. Suomalainen joutui käyttämään kierrokseensa 84 lyöntiä, ja 12 lyöntiä yli kentän parin nosti hänet kokonaistulokseen +15. Tämä pudotti porvoolaisen jakamaan 64. sijaa.
”Ei siellä kulkenut tänään mikään osa-alue. Pallo lähti tänään lavasta mihin sattuu ja täällä ei voi yhdelläkään väylällä missata mihinkään turvalliseen paikkaan”, totesi Lindell kierroksestaan.
Lauantain aamukierros oli raastava, kun kuuden bogin lisäksi korttiin mahtui kolme tuplabogia. Birdie-hanat eivät auenneet suomalaisen kohdalla missään vaiheessa, ja kenttä otti totaalisen yliotteen hänestä tänään.
”Vaikeaa oli, se on myönnettävä. Itsellä oli rehellinen off-päivä joka osa-alueella ja löin ensimmäiseen kuuteen väylään muutaman pallon veteen. Siinä joutui jo laskeskelemaan, että riittävätkö pallot loppukierrokselle. Kenttä on yksinkertaisesti raju”, kertoi Lindell kierroksestaan tarkemmin.
Kun kolmas päivä lähenee loppuaan, on koko kilpailussa enää alle 10 pelaajaa alle par-tuloksen. Johtaja Keita Nakajiman johtotulosta (-4) on vaikea laittaa kontekstiin hahmottamaan, miten kova suoritus se on. Eilisen birdietykitys ei ole japanilaisellakaan jatkunut, mutta päivän etuysin selvittäminen jälleen ilman bogeja on kova suoritus.
Televisiokuvista välittyy, kuinka syvät ja haastavat karheikot Intiaan on kasvatettu, ja kuinka pallot eivät pysähdy griineille yhtä helposti kuin monilla muilla kisakentillä. Totuus on kuitenkin vielä raadollisempi, eikä katsoja voi täysin hahmottaa tämän viikon näyttämön vaikeusastetta.
“Griinit ovat kaiken lisäksi älyttömän muodokkaat , stimp-lukema on 12.7 ja viheriöt ovat käytännössä betonia. Tänään löin väylällä 16 todella hyvännäköisen rautavitosen, joka tuli alas siihen mihin pitikin. Pallo ei kuitenkaan pysähtynyt alatasolle, jossa lippu oli ja jäljelle jäi 10-metrinen putti, josta ei vain ollut mahdollista päästä kolmea metriä lähemmäksi. Tämä on rajua, kun hyvä lyönti tullessaan väärään kohtaan alas voi päätyä mahdottomaan paikkaan, vaikka pallo pysyisi griinillä”, avasi Lindell kentän oikukkuutta.
”Mikäli pelaat kotikentälläsi tuloksen 75, se tarkoittaa käytännössä sitä, ettet pääsisi täällä etutiiltä alle 100 lyönnin”, totesi porvoolainen.
Tapio Pulkkanen onnistui taistelemaan itsensä hyviin iskuasetelmiin viimeistä päivää ajatellen. Avauspäivän tavoin 72 lyönnin kierros piti toisen suomalaispelaajan tuloksessa +4, joka oikeuttaa jakamaan sijaa 18.