Lindell löi itsensä jatkoon –”Kenttä antaa saumat isolle nousulle viikonloppuna”

Oliver Lindell käytti toisena kilpailupäivänään 76 lyöntiä New Delhin kentällä ja on kokonaistuloksessa +3. Hänen tämänhetkinen sijoituksensa T43 nousee jatkuvasti, kun pelaajat ovat vaikeuksissa haastavalla kentällä.

Vahva avauspäivä varmisti, että tulos riittää heittämällä cutista läpi viikonlopulle. 76 lyöntiä (+4) ei ollut lainkaan huono tulos, vaan kierros oli päivän tason keskiarvoa tilastollisesti. Keskivertona piti Lindell itsekin tulostaan.

”Iso taistelu oli tänään, varsinkin takaysillä laitoin tärkeitä 2-3-metrisiä putteja sisään. Liput olivat tänään haastavampia, kuin eilen ja tuuli pyöri koko päivän”, totesi suomalainen.

Haasteet olivat lähes ennenkuulumattomasti etenkin wedge-pelissä tänään. Tämä tulee tuskin huomenna toistumaan pehmeäkätisen porvoolaisen toimesta.

”Wedge-pelini oli heikkoa tänään, se oli joko erittäin lähellä, tai sitten se meni niin pitkäksi, että pallo valui kauas – pahimmassa tapauksessa jopa ulos griiniltä. Pääasia on, että viikonlopulle taisteltiin ja tämä kenttä antaa mahdollisuudet suurellekin nousulle tuloksissa”, kertoi Lindell positiivisin mielin.

Lindell aloitti päivänsä birdiellä, kun onnistui lyömään ykkösväylällä wedgensä metriin, mutta jatkossa tuloksenteko vaihtui taisteluksi. Yhdeksännelle väylälle syntyi päivän toinen birdie, mutta välissä korttiin oli lipsahtanut kolme bogia. 10. väylän tuplabogi syntyi hieman epäonnekkaasti, kun bunkkeriin päätynyt avaus ei noussut ensimmäisellä yrittämällä ulos ja painui takaisin omaan alastulojälkeensä.

Tämän viikon kenttä vaatii pelaajilta hyvin erilaista asennetta verrattuna aiempiin kilpailuihin. Ainoastaan neljä pelaajaa on suoriutunut tänään maaliin saakka alle par-tuloksen. Iltapäivän lähtijöistä listaan saattaa tulla muutama lisäys, mutta cut-raja tulee olemaan tuloksessa +5, tai jopa +6. Tämä on poikkeuksellisen korkea lukema ja kertoo kentän vaikeudesta.

Kilpailun kärjessä on lentävän lähdön toiseen päivään saanut Espanjan Eugenio Chacarra. Hän on kuuden pelatun väylän jälkeen neljä lyöntiä alle kentän ihannetuloksen, ja nähtäväksi jää, kestääkö hänen hurja tahtinsa. Japanin Keita Nakajima aloitti vielä vahvemmin, ja kilpailun kakkonen on seitsemän pelatun väylän jälkeen kuusi alle parin toisella kierroksellaan.

Myös kilpailun toinen suomalainen Tapio Pulkkanen näyttää selvittävän tiensä viikonlopulle tuloksella +4, vaikka viimeiselle par 5 -väylälle syntyi valitettava yhdeksikkö tuloskorttiin. Vastapainoksi ”Tapsa” teki etuysille eilisen tapaan yhden eaglen.

Tulokset