Oliver Lindell palaa kolmen viikon tauon jälkeen kilpailuihin Porsche Singapore Classic -osakilpailussa. Tauko tuli porvoolaiselle oikeaan paikkaan, ja intoa pelaamaan on valtavasti. Koko alkuvuoden painanut sitkeä flunssa on parantunut, ja loma kotikonnuilla antoi hyvin aikaa palautua.
”Tauko meni hyvin. Teki kyllä hyvää päästä vihdoin kotiin pyörähtämään ja laittamaan oikeasti kroppaa kuntoon. Innolla odotan, että pääsisi takaisin viivalle”, kertoi Lindell.
Ensimmäisen kisakierroksen yllä leijuu kuitenkin vielä kysymysmerkki. Singaporeen on luvattu rankkoja sateita koko loppuviikoksi, ja nähtäväksi jää vaikuttavatko ne Lindellin kohdalla jo toista kisaa putkeen aikatauluihin tai joudutaanko kierroksia jopa perumaan.
”Lähtökohtaisesti täällä yritetään lähteä huomenna pelaamaan, mutta kenttä ottaa heikosti vastaan vettä tällä hetkellä ja sitä sataa jatkuvasti lisää. Huomisen sääennuste on näistä kaikista päivistä pahin tällä hetkellä, joten saa nähdä mitä tästä tulee”, raportoi Lindell olosuhteista.
Toiveet ovat luonnollisesti sen puolesta, että torstaina päästäisiin pelaamaan ja kisa saataisiin vietyä läpi täydessä mitassa. Edessä olisi harvinainen tilanne, kun Lindell ja toinen suomalainen DPWT -kiertueen pelaaja Tapio Pulkkanen ovat samassa lähtöryhmässä. Tämä ei kuitenkaan ole Lindellin mielestä suurin ihme heidän lähtöryhmässään.
”Hauska juttu päästä pelaamaan Tapion kanssa, ei se kovin tavallista ole, kun meitä suomalaisia on täällä niin vähän. Ihmeellisempi juttu on kuitenkin se, että ollaan Kristoffer Reitanin kanssa jälleen samassa lähdössä. Ollaan vitsailtu aika monta viikkoa siitä, että olemme aina kaksi ensimmäistä päivää yhdessä”, naureskeli suomalainen.
Kyseessä on jo neljäs kerta kahden kuukauden sisään, kun Lindell löytää itsensä samasta ryhmästä norjalaisen kanssa. Pulkkasen kanssa Lindell sen sijaan on viettänyt viikon aikana aikaa runsaasti muun muassa harjoitusalueilla, joten kolmikon dynamiikka kentällä on varmasti loistava.
Ryhmän lähtöajaksi torstaille on merkitty klo 7.15. Suomen aikaa. Vesisateet voivat kuitenkin tehdä muutoksia aikatauluihin.
Kisassa nähdään tähtiloistoa maailmanlistan 14. sijalla olevan skotlantilaisen Robert MacIntyren johdolla. Hänen lisäkseen mukana ovat muun muassa vuoden 2016 major-voittaja Jimmy Walker, sekä kolminkertainen PGA-osakilpailuvoittaja ja yli 70 majorit kokenut Paul Casey.