Lindelliltä onnistunut päätöskierros –”Viikon paras päivä, onneksi ensi viikolla pääsee jo takaisin viivalle”

Oliver Lindell lähti Suomen aikaa klo 2.25 omalle päätöskierrokselleen Porsche Singapore Classicissa ja aikainen aamu tuotti tuloksen -4. Mainio päätöskierros nosti suomalaisen sijalle T28 yhteistuloksella -8. Singaporen kilpailu oli tärkeä osoitus nousukunnosta kahden peräkkäisen karsiutumisen jälkeen.

”Oli viikon paras päivä tänään. Harmillisesti sekä alussa että lopussa pari puttia meni ohi, jotka olisi pitänyt laittaa sisään, mutta muuten oli putterikin lämpimänä. Pelissä on vielä turhan paljon vaihtelua, mutta isossa kuvassa ollaan menossa oikeaan suuntaan”, totesi Lindell.

Porvoolainen lähti tänään kymppitiiltä ja pääsi välittömästi ottamaan revanssin eilisen heikosta kentän takaysistään. Se ei ollut päässyt porvoolaisen pään sisään, vaan Lindell paineli avausväylän bogin jälkeen kolme birdietä putkeen väylille 13-15. 18. väylän birdie tarkoitti kuuden lyönnin parannusta eiliseen takalenkkiin.

Lindell onnistui tänään tekemään birdien jokaiselle par 5 -väylälle, mikä on tuloksenteon kannalta avainasemassa. Par-viitoset ovat tilastollisesti usein kentän helpoimpia väyliä.

Kilpailutauko on ollut onnistunut, ja sekä mies että lyönti on saatu jo lähelle toivottua tasoa. Siitä kertoo palava halu päästä takaisin kentälle mahdollisimman pian. Uran ensimmäinen top 10 -sijoitus pääkiertueella on vain ajan kysymys tällä pelillä, kun pienet virheet saadaan karsittua.

”Ei siinä tällä viikolla muuta ollut kuin eilinen epäonnistunut takaysi. Pienestä se on täällä kiinni. Puttasin eilen liian huonosti ja sitten se yksi erikoisuus, jossa avaukseni katosi aivan väylän viereen”, avasi Lindell mahdollisuuksiaan.

Tämän viikon kilpailu jäi valitettavasti kolmen kierroksen mittaiseksi, kun avauskierros peruttiin rankkasateiden takia. Pelihaluja olisi luonnollisesti ollut Lindellilläkin enemmän, mutta seuraava kisa on jo edessä ensi viikolla Intiassa.

”Eilen oli jo vähän sellainen fiilis, että olisi kiva, jos se neljäs kierroskin olisi edessä, sillä nyt on enää yksi kierros aikaa kiriä. Mutta näillä mennään − onneksi päästiin ylipäätään pelaamaan, sillä eihän se hyvältä näyttänyt torstaina. Onneksi ensi viikolla pääsee taas jo viivalle”, pyöritteli Lindell ajatuksiaan.

Lindell nousi kisan parhaaksi suomalaiseksi, kun Tapio Pulkkanen jäi tulokseen -7, mikä tarkoitti hänelle sijoitusta T36. Englannin Richard Mansell nappasi DPWT-uran avausvoiton, kun hän pelasi viikonlopun molemmat kierrokset 66. lyönnillä. Voittotulos oli Singaporessa -16.

Tulokset