Lindellin nousukiito katkesi takaysillä – “13. väylällä vedettiin nenästä”

Oliver Lindellin toinen kierros Porsche Singapore Classicissa oli avauskierrosta epätasaisempi. Päivän kierrostulos par tarkoittaa porvoolaisen kohdalla yhteistulosta -4, joka riittää varmasti sunnuntain finaalikierrokselle. Lindell on tällä hetkellä sijalla T40, kun kierros on vielä iltapäivän lähtijöiden osalta kesken. Kilpailu typistyi kolmen kierroksen mittaiseksi, kun avauskierros jouduttiin perumaan sateiden takia.

Kierros lähti käyntiin hienosti, kun eilisen loistava lopetus sai jatkoa. Haasteet ovat kuitenkin Lindellille tulleet takaysillä Singaporessa.

”Avaukset jäivät tänään roikkumaan oikealle, eli ihan yhtä hyvistä paikoista ei päästy lähestymään, kun eilen. Hyvällä puttaamisella bogit olisi kuitenkin ollut vältettävissä. Eniten noista par 5 -väylien bogeista tuli harmia tuloksen kannalta, kun molemmissa oli käytännössä birdie tehtävissä”, summasi suomalainen.

Lindellin kierrokseen mahtui viisi birdietä sekä viisi bogia. Etuysin jälkeinen lento katkesi pariin missattuun puttiin ja erikoiseen tapahtumaan 13. väylällä, joka on kentän helpoin par 5 -väylä.

”Tänäänkin oli todella hyvää tekemistä koko etuysi. Takaysin alkuun puttasin pari sellaista puttia ohi, jotka olisi pitänyt laittaa sisään. 13. väylällä kuitenkin tuntui, että nyt vedettiin nenästä. Avaus suuntautui kohti väylän vasenta laitaa ja luulin, että pallo oli väylällä, mutta se olikin hävinnyt väylän ja väyläbunkkerin välissä olevaan karheikkoon − johonkin omaan alastulojälkeen. Palasin tiille ja tein kakkospallon birdien, mutta korttiin merkittiin bogi”, kertoi Lindell harmittavasta sattumuksestaan.

Kilpailun kärjessä on parhaillaan useampi pelaaja tuloksessa -10, mutta kärkitulos voi kohentua vielä päivän aikana. Kentällä on hyvin mahdollista pelata alhaisia tuloksia, kuten moni kärkipelaaja on jo osoittanut. Ilmaiseksi se ei kuitenkaan tule, varsinkaan kun tuuli on haastanut pelaajia tänäänkin.

”Mahdollista on vetää alhainen tulos, mutta kyllä silloin tarvitsee pelin jokainen osa-alue olla kunnossa. On pakko päästä lyömään lähelle, sillä tänäänkin jäi todella haastavia putteja jos oli yli viidessä metrissä, kun liput olivat haastavammilla paikoilla. Vaikka tämän päivän loppu jätti pahan maun, on huomenna vielä paljon pelattavaa”, totesi Lindell.

Samassa ryhmässä Lindellin kanssa pelannut Tapio Pulkkanen ei näyttänyt minkäänlaisia hyytymisen merkkejä. Hän pelasi tänään tuloksen -3 ja jakaa sijaa 13 muun muassa Robert MacIntyren kanssa yhteistuloksella -7

Tulokset