Turkish Airlines Open -osakilpailu käynnistää European Swing -kisarupeaman DP World Tourilla. Tämä tarkoittaa suomalaispelaajien osalta lyhyempiä lentomatkoja ja mahdollistaa muun muassa läheisten läsnäolon kisaviikoilla. Oliver Lindell on mielissään siirtymisestä Eurooppaan, kun Turkkiin laskeuduttiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Paikan päältä katsottuna valmistelut ovat menneet putkeen ja niin range, harjoitusalueet kuin myös kenttä ovat tulleet hyvin tutuksi alkuviikon aikana. Maanantain täysi harjoituskierros pelattiin yhdessä toisen suomalaispelaajan Tapio Pulkkasen kanssa, ja seuraavina päivinä Lindell pelasi vielä etu- ja takaysit erikseen. Keskiviikon iltapäivän hän joutui viettämään kisa-alueella Pro-Amin varapelaajana.
”Kiva olla lähempänä kotia, lento tänne oli mukavan lyhyt. Lyönti on mennyt eteenpäin, mutta hieman siinä on ollut vielä vaihtelua päivien välillä”, kertoi Lindell.
Toistoja on takana valtava määrä etenkin draiverilla, joka on viime kilpailuissa tuottanut päänvaivaa. Lindellin mailamerkin Cobran edustajat ovat olleet koko viikon paikalla, ja draiveriin on vaihdettu uusi varsi, mailan lie-kulmaa on lisätty ja painoa on siirretty tasapainottamaan muutosta. Muutoksella haetaan sitä, etteivät avaukset karkaa ainakaan vasemmalle, vaan missattaisiin oikealle, jos johonkin.
”Uuteen draiveriin on luottoa enemmän kuin aiemmissa kilpailuissa. Varsi on nyt vanhaa hajonnutta vastaava. Kentällä on myös tilaa hyvin, joten en siitä nyt suurempaa stressiä ota tällä hetkellä, eli tilanne on ihan hyvä sen osalta”, kommentoi Lindell muutoksia.
Palloa on jälleen helpompi kierrättää turvallisesti fade-kierteellä vasemmalta oikealle, kun uudet säädöt ovat saaneet draiverin vastaamaan lähemmäs vanhaa, alkukaudesta hajonnutta mailaa.
Regnum Caryan näyttävä kenttä ei tule odotusten mukaan tarjoamaan tämän tason pelaajille älytöntä haastetta, ja tulostaso tulee varmasti olemaan kilpailussa kova. Karheikot ovat helpohkoja ja lyhyeksi leikattuja, eikä missatuilla avauksilla joudu pulaan, kunhan tietää mihin voit missata.
Draiveria ei niin halutessaan tarvitse edes kaivaa bägistä kovinkaan montaa kertaa. Par 71 -kenttä ei ole poikkeuksellisen pitkä, ja suomalaisen rautapeli on tällä hetkellä timanttisessa kunnossa, joten tavoite tiiltä on pysyä pelissä, mikä mahdollistaa hyvän tuloksenteon tämän viikon kilpailussa. Helpot griinien ympäristöt eivät tule haastamaan pehmeäkätistä porvoolaista.
”Puttikisa tästä voi hyvin tulla, eli griinillä tämä kisa tullaan ratkaisemaan. Kenttää ei enää kastella kisan aikana, joten griinit voivat muuttua melko koviksi. Rautapelini tällä hetkellä riittää käytännössä ihan mihin tahansa. Tulos riippuu hyvin paljon siitä, miten paljon kykenen saamaan pallo tiiltä väylälle. Hyvillä mielin lähden kisaan”, kommentoi Lindell odotuksiaan tarkemmin.
Lähtöaika torstain kierrokselle klo 9.25 väylältä 11. Lindell pelaa kaksi ensimmäistä päivää yhdessä Englannin Pavan Sagoonin ja Etelä-Afrikan Wilco Nienaberin kanssa. Nienaber tunnetaan yhtenä pitkälyöntisimmistä golfammattilaisista.