Oliver Lindell lähtee hienoista lähtökohdista tämän viikon Belgian Soudal Openiin, ja siitä jatkuvaan kolmen viikon kilpailuputkeen. Edellisestä kilpailusta, Turkish Airlines Openista napsahti uran paras sijoitus T12. Siihen ei ole kuitenkaan tyydytty, vaan muutoksia on tehty, jotta uran ensimmäinen top 10 -sijoitus aukeaisi mahdollisimman pian.
”Tällä viikolla draiveri jää kokonaan bägistä pois. Ollaan rakennettu Cobran edustajien kanssa minidraiveri, joka on vaikuttanut treenien perusteella todella hyvältä. Se lentää ilmassa noin 10-15 metriä lyhyemmälle, mutta tarkkuutta sillä haetaan”, kertoi Lindell ratkaisuista avauspelihaasteisiin.
”Myös uusi draiveri on nyt rakennettu minulle ja sekin vaikuttaa huomattavasti paremmalta kuin edellinen. Lavan malli siinä vaihdettiin hieman anteeksiantavampaan, mutta tällä viikolla en ota sitä vielä käyttöön. Myös uusi lob-wedge tulee käyttöön tälle viikolle.”
Tämän viikon kisakenttä ei ole mitaltaan pitkä, sillä kyseessä on viime kisan tapaan par 71 -kenttä, mutta lähes 300 metriä kokonaispituudeltaan lyhyempi. Kentän kapeus kuitenkin pakottaa pelaajat lyömään tiiltä muutakin kuin draiveria, mikä sopii suomalaispelaajalle.
”Aika kapea kenttä on kyseessä ja paljon avauksia lyödään raudalla. Ongelmat alkavat siinä vaiheessa, jos lyöt väylästä vinoon. Se, mikä täällä on mukavaa, on tuttu nurmi, jolla pelataan. Valmistautuminen Turkin jälkeen on mennyt mallikkaasti ja minidraiveri tuo luottamusta peliin valtavasti”, totesi suomalainen lähtökohdistaan.
Antwerpenin kenttä oli muutamaa väylää lukuun ottamatta Lindellin muistissa seitsemän vuoden takaa. Kisa ei tuottanut suurempaa menestystä vasta 20-vuotiaalle porvoolaiselle.
Jos on kenttä entuudestaan tuttu porvoolaiselle, ovat sitä myös pelikaverit ensimmäisille kierroksille. Lindell lähtee torstain kierrokselle Suomen aikaa kello 10.00 yhdessä Norjan Kristoffer Reitanin, ja Etelä-Afrikan Wilco Nienaberin kanssa. Reitanin kanssa tämä on jo viides kilpailu tälle kaudelle, jossa he pelaavat yhdessä. Nienaberin kanssa hän pelasi viimeksi edellisessä Turkin kilpailussa.
”Kyllä sitä ehdittiin naureskella taas jo Reitanin kanssa, kivahan niiden kanssa on taas pari ensimmäistä päivää vääntää”, kommentoi Lindell ”arpaonnea”.
Kolmikko on maailmanlistalla tiukasti 45 sijoituksen sisällä toisistaan. Kisassa on mukana myös Tapio Pulkkanen, joka hakee parannusta Turkin karsiutumisen (MC) jälkeen. Suomalaiset ovat Road to Dubai -rankingissa perättäisillä sijoilla 65 ja 66.