Lindellin kone yskähteli etuysin – takaysin isku siivitti jatkoon hyvällä sijoituksella

Oliver Lindellillä oli toisella kierroksella pahoja käynnistymisvaikeuksia. Griini- ja väyläosumat olivat todella harvassa etuysin aikana, mutta takaysillä nähtiin kuin uudestisyntynyt pelaaja. Tuloksena kahden kierroksen jälkeen on -3, joka oikeuttaa sijaan T28.

Kärkikymmeniköstä alkanut kierros kääntyi jälleen taisteluksi cut-rajaa vastaan, kun birdiepaikkoja ei auennut millään. Maltillinen oman pelistrategian noudattaminen palkittiin kuitenkin lopulta, ja huippusijoituksiin on yhä mahdollisuus.

”Oli stressaavat ensimmäiset 10 reikää. Kaikki osa-alueet sakkasivat. Oli haasteita tuulen kanssa, vaikka löin monta hyvää lähestymislyöntiä, ei yhdessäkään osunut maila kohdilleen. Tuli siinä alkuun myös huonoja swingejä putkeen, minkä vuoksi kierros meni taisteluksi”, totesi Lindell kierroksen jälkeen.

Regnum Caryan kentän ”takalenkki” lähtee vasta väylältä 11, ja tässä kohdassa kääntyi myös suomalaisen peli. Ensimmäinen hyvä birdiepaikka syntyi juurikin väylälle 11, mutta tällöin kolmimetrinen putti ei löytänyt kuppiin. 11. väylän avauksen jälkeen Lindellin suusta kuului kuitenkin vapautunut lause: “Vihdoin päivän ensimmäinen golflyönti”.

Seuraavalla väylällä (par 5) kakkoslyönti rautakolmosella valui vain niukasti pitkäksi, mutta siitä rakennettiin lopulta helppo birdie, joka käynnisti koneet.

”Siitä se 11. väylältä lähti kulkemaan, ja sen jälkeen peli muistutti eilistä hyvää peliä. Hyvin kesti kasetti ja sain itseni koottua. Nyt pääsen hyvistä asemista viikonlopulle”, kertoi porvoolainen käännekohdasta.

”Viimeiset väylät piti vain saada palloa peliin tiiltä, ja lähestymiset keskelle griiniä. Siitä kaksi puttia ja par ja tiesin, että olen jatkossa.”

Eroa top 10 -sijoitukseen ei ole vieläkään kuin kolme lyöntiä. Mikäli pallonlyönti säilyy tämän viikon tasolla, joka on ollut loistava lukuun ottamatta perjantain etuysiä, on uran paras sijoitus yhä mahdollinen.

Kisan kärkeen nousi hyvää nousukuntoa osoittanut Ranskan Martin Couvra (-11). Lindellin kanssa kaksi päivää pelannut Wilco Nienaber on kisassa hienosti toisena. Tapio Pulkkasen taival päättyi karsiutumiseen tuloksella +2/T101.

Oliver Lindellin lähtöaika lauantaina on 10.45 – yhdessä Ranskan Julien Guerrierin kanssa.

Tulokset