Oliver Lindell pelasi avauspäivän Austrian Alpine Openissa par 70 -kentällä tulokseen 69 (-1), joka oikeuttaa tällä hetkellä sijaan T15. Iltapäivän lähtijät ovat vasta käynnistelemässä kierroksiaan.
Lindellin kilpailu Itävallassa käynnistyi ensimmäisen väylän bogilla, mutta suomalainen sai nopeasti juonen päästä kiinni. Hän latoi nimittäin sen jälkeen kolmen birdien putken Gut Altentannin väylille 2-4. Niihin hän onnistui lyömään kolme todella kuumaa lähestymislyöntiä peräkkäin.
”Kohtuu hyvää tekemistä oli tänään tiiltä griinille, pari helppo virhettä sattui mitan kanssa, ja niistä tein bogit väylille 1 ja 13. Ihan ok startti viikolle. Tällä viikolla otin bägiin uuden draiverin minidraiverin lisäksi ja löin molempia tiiltä hyvin”, kertoi Lindell kierroksestaan.
Niiden jälkeen kierrokselle tuli kuitenkin melkoinen suvantovaihe. Seuraavaa birdietä saatiin odottaa aina väylälle 16 saakka, jossa nimipäiväsankari onnistui pudottamaan lähestymisensä jälleen puolen metrin päähän lipusta ja teki helpon birdien.
”En ole ennen nähnyt, että sääennuste voi mennä näin pahasti pieleen. Aamulla oli kylmä, mutta vettä alkoi satamaan rankasti vasta vikalla griinillä, mutta nyt paistaa jo aurinko. Keli ei ollut niin paha, mitä luvattiin, mutta kentän kunto kyllä harmittaa. Ei uskoisi, että tällä tasolla kisoja pelattaisiin näin märällä kentällä.”
Aamupäivän lähtijöiden osalta kärki on asettunut tulokseen -5, kun Saksan Nicolai Dellingshausen pelasi kierroksensa 65. lyönnillä. Kisan toinen suomalaispelaaja Tapio Pulkkanen lähti omalle kierrokselleen klo 14.15. Hän hakee kolmen kilpailun karsiutumisen jälkeen pitkästä aikaa paikkaa myös viikonlopulle.
Lindell lähtee toiselle kierrokselleen perjantaina Suomen aikaa kello 14.10 kymppitiiltä.