Lindell lähtee ensimmäistä kertaa kilpailuun maailmanlistan 300 parhaan joukosta

DP World Tourin kolmas peräkkäinen kilpailuviikko tuo tullessaan yhden kiertueen historiallisimmista kisoista, kun Hollannin KLM Openia pelataan jo 105. kerran. Oliver Lindell lähtee kilpailuun loistavassa vireessä, josta kertoo tuore, uran paras maailmanlistansijoitus: 292.

Porvoolainen on päivittänyt mailavalikoimaansa viime kilpailuihin, ja hän pääsee tämän viikon kilpailuun tilanteesta, jossa niin uusi draiveri kuin myös minidraiveri ovat ajettu sisään myös kisatilanteissa. Pientä hienosäätöä suomalaisen varusteisiin tehtiin myös tälle viikolle, sillä minidraiveri on vienyt serkkupojan selässä kantamasta bägistä yhden paikan wedgeiltä.

”Wedge-osastolle haettiin täydennystä, kun viime kisassa oli melko suuri väli, kun pitching wedgestä mentiin suoraan 54-asteiseen. Siinä välissä minulla ei ollut mailaa, kun jouduin jättämään 50-asteisen wedgen pois minidraiverin tieltä. Tälle viikolle otin uudet 52- ja 58-asteiset wedget”, kertoi Lindell päivityksistään.

Ilotulitus par-tulosten alittamisessa tulee mitä todennäköisemmin loppumaan tällä viikolla. Viime kilpailuiden voittotulokset ovat painuneet hurjiin lukemiin -19 ja -13, mutta tämän viikon kisanäyttämö tulee haastamaan pelaajia eri tavalla. Kenttä on kolmatta viikkoa putkeen hyvin saman mittainen, mutta Amsterdamin tiukat griininympäristöt ja links-henkisen kentän heinikko tulevat tarjoamaan vaaranpaikkoja.

”Tiukka kilpailuareena on tällä viikolla. Kovaa tuulta ja vähemmän yllättäen myös vettä on luvattu tällekin viikolle. Griineillä on paljon run-outteja, eli jos et osu griinille. pallo valuu kauas griiniltä, mistä seuraa haastavia lähipelilyöntejä. Väyliä reunustaa myös pitkä heinä, mutta eniten haastetta peliin tuo kova tuuli.”

Viime vuosina voittajat ovat painelleet Amsterdamin The International -kentällä jopa -10 paremmalle puolelle, mutta tämän ei uskota toistuvan.

”Jos tällaisella set-upilla pelataan, pelaajat ovat täällä spekuloineet, ettei voittotulos painu edes alle parin. Uskon, että useampaa väylää tullaan kuitenkin vielä lyhentämään tiipaikkaa siirtämällä”, arvioi Lindell.

Tällä viikolla koneista puristetaan kaikki irti, mitä sinne on kahden edellisviikon aikana jäänyt, sillä edessä odottaa pitkästä aikaa pieni kilpailutauko.

”Innolla lähden tähän viikkoon, kun tiedossa on sen jälkeen pari viikkoa huilia.”

Lindell lähtee torstaina kierrokselleen päivän viimeisessä lähdössä kymppitiiltä – Suomen aikaa kello 15.30. Hänen seuranaan kaksi ensimmäistä päivää ovat Yhdysvaltain Dan Erickson ja kotimaan Bjorn Driessen.

Tulosseuranta