Lindellille toinen 68 lyönnin kierros putkeen –”Alhaisella tuloksella top 10 mahdollinen huomenna”

Oliver Lindell pelasi helteisellä Monte Argentarion kentällä toisen peräkkäisen kierrostuloksen 68. Kokonaistulos -3 riittää kierroksen jälkeen jakamaan sijaa 29. Suomalainen oli tyytyväinen etenkin päivänsä avaus- ja wedgepeliinsä.

”Tiiltä oli hyvää lyömistä tänään, ja wedgepeli on hyvällä tasolla. Ainoa osa-alue, mikä yskii, on rautapelini. Kyllä yritän sitä rautalyömistä jatkuvasti kentällä virittää, ja loppua kohden se parani. Huomenna tavoitteena on pelata viikon paras kierros. Alhaisella kierroksella jopa top 10 -sijoitus on otettavissa”, kertoi Lindell.

Rautapelissä, joka on totutusti Lindellin lyömäase, on vielä parantamisen varaa, mutta siinäkin nähtiin jo parannusta kierroksen lopulla, vaikka kierroksen alkupuolella rautalyönnit maksoivat muutaman bogin. Porvoolaismies teki päivän kierroksellaan viiden birdien lisäksi kolme bogia. Monte Argentarion väylä numero kuusi on ollut Lindellin murheenkryyni, sillä Virvikin kasvatti on pelannut väylän neljä lyöntiä yli parin kolmella kierroksella.

”Tänään löin ensimmäistä kertaa hyvän lyönnin kuutosväylälle, mutta lyönti oli noin viisi metriä liian pitkä, ja pallo otti ison pompun takaojaan. 11. väylällä tuuli pyörähti, eikä sitä tuntenut tiillä vuoren seinämällä. Löin ensimmäisenä, ja siihen tuulenpuuskaan oli mailavalinta kaksi mailaa liikaa, ja avaus päätyi takapuskaan. Tein siitä dropilla tosin upean bogipelastuksen.”

Italian helteet olivat pelaajien tiedossa, mutta muun muassa kisan kärjessä olevat Etelä-Eurooppalaiset ovat kertoneet lähetyksessä sään olevan jopa heillekin liian kuuma. Lindell ei ole ollut pahoillaan lämpimistä keleistä, vaikka elohopea on noussut mittarissa reippaasti 30 lämpöasteen päälle.

”On täällä kieltämättä lämmin, mutta tänään tuntui jopa helpommalta, vaikka lämpötila on jo 35 astetta, sillä peli eteni nopeammin, kun kaikki lähdöt olivat ykköstiiltä, eikä kenttä ollut pahasti tukossa. Griinit olivat tänään viikon parhaimmat, kun niitä on kasteltu niin runsaasti.”

Kilpailun kärjessä etenevät kärkiryhmän, ja kiertueen nuoret supertähdet Angel Ayora (-11) ja Martin Couvra (-10). Ranskalais-espanjalainen kaksikko on edennyt lauantain tasatahtia, ja teki etuysille identtiset tulokset jokaiselle yhdeksälle väylälle. Pitkästä aikaa cutin läpäissyt Tapio Pulkkanen pelasi tänään tuloksen 71, ja jakaa sijaa 63.

Tulokset