Lindelliltä onnistunut kasvojenpesu päätöskierroksella – ” Eipä tuolla tuloksella mitään käyttöä loppupeleissä enää ollut”

Oliver Lindellin sunnuntaipäivä oli täysin käänteinen lauantain kierroksen kyykkäykseen nähden. Hän starttasi kymppitiiltä kierrokselleen, ja paineli oman etuysinsä 18. väylän eaglen jälkeen tulokseen 3 alle parin.

Hyvä vire jatkui, kun Lindell aloitti takaysinsäkin birdiellä, ja teki kolmosväylän par-viitosella niin ikään birdien. Tämän jälkeen korttiin merkittiin vielä kaksi bogia, josta jälkimmäinen syntyi avauksen päädyttyä veteen kuudennella väylällä. Lindell sivusi kuitenkin kilpailun parasta tulostaan (-3) ja kokonaistulos +5 tiesi sijaa T55. Varsinaiseen riemuun ei kuitenkaan ollut syytä eilisen epäonnistumisen jälkeen.

”Hyvää tekemistä oli tänään, puttejakin meni muutama sisään toisin kuin eilen. Mutta eipä tuolla tuloksella mitään käyttöä loppupeleissä enää ollut. Eilinen maksoi todella paljon. Onneksi nyt pääsee pienelle tauolle”, kertoi vähäsanainen Lindell.

Seuraava kilpailu on kalenterissa vasta kesäkuun lopulla Italiassa, jossa pelataan 25.6. alkaen. Porvoolainen sai tehtyä positiivisia muutoksia lyöntiinsä eiliseen verrattuna.

”Taaksevienti on lähtenyt vähän ulos, ja sitä pyrittiin tänään suoristamaan ja se toimi näköjään hyvin.”

Kilpailun, ja DPWT-uransa ensimmäiseen voittoon pelasi Skotlannin Connor Syme tuloksella -11. Skotti onnistui puolustamaan johtoasemaansa viimeisenä päivänä pelaten tuloksen 70 (-1).

Lopputulokset