Loistava lähipeli piti Lindellin tuloksen kohtalaisena avauskierroksella

Oliver Lindellin avauskierros Italian Openissa oli tuloksen valossa pitkään melko tasaista suorittamista ilman erityisempiä onnistumisia tai suuria virheitä. Takaysiltä alkaneen kierroksen ensimmäiset 11 reikää toivat 11 paria korttiin, kunnes kentän kolmosväylälle syntyi päivän ainoaksi jäänyt birdie noin viiden metrin putin upottua. Päivän etuysin par-tuloksen eteen sai porvoolaismies kuitenkin taistella hyvillä lähipelipelastuksilla.

Moni päivän par-tuloksista syntyi yhdellä putilla, joten pitkät puttigriineillä vietetyt päivät eivät ainakaan ole menneet hukkaan. Lyöminen ei vaikuttanut tänään olevan totutun vahvaa, ja takaysille mahtui yksi pahemmin karannut rautalyönti, jonka seurauksena oli tuplabogi ja kierrostulos painui yhden yli parin (71). Lindell allekirjoitti havainnot.

”Rautalyönnit lähtivät tänään hieman minne sattuu. Tuplaan johtanut rautakuutonen karkasi niin paljon vasemmalle, etten edes muista lyöneeni vastaavanlaista. Lähipeli ja puttaaminen olivat tänään hyvää, vaikka yhden reilun metrin pituisen birdieputin laitoin reiällä 8 ohi. Se oli kuitenkin upea lyönti rautakolmosella tiukalle reiälle edellisen par 3 -väylän katastrofilyönnin jälkeen, vaikka palkinto jäikin saamatta”, kertasi Lindell.

Kentän kahdeksas reikä – yli 200-metrinen par 3 -väylä oli tänään kentän haastavin väylä.

Vaikka suomalaisen sijoitus valahti sijalle T82, on 40 parhaan joukkoon eroa vain kaksi lyöntiä. Nippu on hyvin tasainen edessä, ja huomisen aamulähtö helpottaa myös lähtökohtia tulevalle kierrokselle. Kentän viritys ei ollut tänään helpoimmasta päästä, ja tulostaso yleisesti oli jopa yllättävän kova. Auringonpaiste ja helle ovat tehneet myös osansa viheriöille, mikä vaikeuttaa lähestymisiä griineille.

”Viritys oli haastava, ja väylältä oli haastavaa päästä lähelle lippuja, kun griinit ovat palaneet aika pahasti. Niitä kastellaan onneksi illalla, joten huomenna aamulla pelaaminen tulee helpottamaan etenkin lähestymislyönneissä. Draiverilla löin tänään hyvin ne avaukset, jotka sillä avasin, ja lähipeli oli positiivista.”

Kilpailun toinen suomalaispelaaja Tapio Pulkkanen selviytyi kierroksestaan kaksi lyöntiä paremmalla tuloksella kuin Lindell, ja sai pitkästi aikaa onnistumisen kilpailun alkuun (T39/-1). Kisaa johtaa Englannin Dan Bradbury (-6), joka aloitti kierroksensa peräti neljällä perättäisellä birdiellä.

Tulokset