Oliver Lindell pelasi myrskytuulessa upean kierroksen – ”Tuuli oli puuskissa jopa 20 m/s”

Normaalissa olosuhteissa tuloskortti, jossa on 14 par-merkintää, kaksi bogia ja kaksi birdietä, ei herättäisi erityistä tyytyväisyyttä Lindellille, mutta tänään voidaan puhua ehdottomasta huippukierroksesta. Vain kaksi pelaajaa aamupäivälähdöistä pääsi alle par -tuloksen, ja keli ei ainakaan näytä heti helpottuvan.

”Oli stediä tekemistä tänään, yhden avauksen löin pidempään heinään, josta alkaa kyllä kirjoituskone laulamaan välittömästi. Siitä selvittiin kuitenkin parilla. Melkoista puolustamista tuo on joka väylällä, yrittää lyödä keskelle griiniä ja saada hieman pidempiä putteja sisään. Vähänkin vino lyönti väärällä kierteellä tarkoittaa ongelmia”, kertoi Lindell taistelustaan.

Kokonaistulos -3 (tänään par) oikeuttaa kierroksen jälkeen peräti sijaan 6, ja mikäli keli pysyy odotetusti yhtä haastavana, on top 10 -sijoitus päivän päätteeksi hyvinkin mahdollinen. Lindell avasi päivän birdiehanat hurjalla 15-metrisellä upotuksella väylälle seitsemän. Tätä seurasi toinen birdie, mutta etuysi päättyi valitettavasti bogiin. Loppukierroksen porvoolainen taisteli ”vain” yhdellä bogilla Amsterdamin tuiverruksessa.

”Seiskaväylällä oli 190 metriä lipulle, johon löin täyden rautakolmosen. Se lensi 175 metriä, kun normaalisti se menisi 215 metriä – tämä kertoo kaiken päivän kelistä. Jos eilen oli yhden mailan tuuli, oli se tänään neljän mailan tuuli. Se tarkoittaa 10 m/s, ja puuskissa tuplasti kovempaa. Jokaisella väylällä par oli hyvä tulos tänään”, analysoi Lindell.

Lähetystä seuranneet saivat varmasti jonkinlaisen käsityksen päivän olosuhteista. Tuulen sekoittaessa peliä, on hyvällä itseluottamuksella ja sitoutumisella lyönteihin entistä suurempi merkitys.

Lindell on erittäin mielellään tässä tilanteessa huippuiskuisena kuin esimerkiksi silloin, kun avauspelissä oli haasteita. Korkeasta itseluottamuksesta kertoo myös muuttumaton pelikirja tiiltä eiliseen nähden, jolloin keli oli huomattavasti helpompi.

”Jokainen pelaa, miten parhaakseen näkee, mutta lähdin lähestymisissä lyömään pääsääntöisesti yhtä mailaa isommalla, jotta sai pallon pidettyä matalana. Jos tiiltä pelini olisi siinä kunnossa, mitä pari kuukautta sitten niin vaikeaa olisi ollut. En muuttanut käytännössä pelikirjaa yhdessäkään avauksessa eiliseen verrattuna.”

Kilpailun kärkeen nousi Ruotsin Joakim Lagergren kokonaistuloksella -8. Selostajat vertasivat hänen päivän 68 lyönnin kierrosta eilisten olosuhteiden 62 lyönnin tulokseen. Länsinaapuri kertoi tuulen vaikuttaneen jopa eniten puttipeliinsä, mikä aiheutti peräti kolme kappaletta kolmen putin griiniä. Lindell oli samoilla ajatuksilla.

”Kyllä ne puuskat vaikuttivat putissakin paljon. Tuo oli erinomainen suoritus siihen nähden, ettei siellä birdiepaikkoja ollut oikeastaan yhtään – pari lyöntiä ehkä olisi voinut nipistää pois.”

Kilpailun toinen suomalainen Tapio Pulkkanen on parhaillaan kääntänyt kierroksensa parempaan suuntaan kolmella perättäisellä birdiellä. Hän on kokonaistuloksessa +4, kun cut-raja voi pudota jopa samaiseen +4 tulokseen haastavassa kelissä.

Tulokset