Oliver Lindellillä uran suurin kisa edessä – major-debytantti ei lähde nöyristelemään

Oliver Lindell valmistautuu parhaillaan torstaina alkavaan uran ensimmäiseen major-starttiin, The Openiin Royal Portrushin kentällä. Kenttään on tutustuttu huolellisesti 27 reiän verran pelaten sekä kenttää kiertäen yhdessä caddien Emil Markuksen kanssa. Valmistautuminen uran suurimpaan kilpailuun on sujunut hyvin.

Lindell pääsee lähtemään kilpailuun mukavassa tilanteessa vailla suurempia paineita. Lähtöviivalla on käytännössä tämän hetken 156 kuuminta golftähteä, ja jopa cutin läpäiseminen olisi jättipaukku suomalaiselle. Porvoolainen ei kuitenkaan lähde kisaan nöyristellen, vaan tavoitteena on pelata ehjä ja menestyksekäs kilpailu, johon tämän hetken vire antaa täydet mahdollisuudet.

”Huippuonnistumisella top 10 -sijoitus on varmasti mahdollinen, mutta lähdetään siitä, että pääsisi pelaamaan kaikki neljä kierrosta. En minä täällä kenenkään kenkiä ole lähtenyt nuoleskelemaan, vaikka kovia pelaajia on viivalla. Olen vain keskittynyt täällä omaan valmistautumiseeni kisaa varten.”

Lindell pääsi jo harjoituskierroksilla tutustumaan kenttään nimekkäässä seurassa, kun keskiviikon harjoituskierros pelattiin yhdessä maailmanlistalla sijalta 11 löytyvän Viktor Hovlandin, Sebastian Söderbergin ja tällä kaudella hyvin tutuksi tulleen Kristoffer Reitanin kanssa. Norjan supertähti Hovland on tuttu kilpakumppani vuosikymmenen takaa junioreiden olympiagolfista, jossa norjalainen sijoittui neljänneksi – yhtä pykälää Lindelliä paremmin, muisteli suomalainen. Nimikirjoitusten jakamisesta harjoituskierroksella vastasi pääasiassa Hovland, mutta omia nimmareita on myös Lindell päässyt rustailemaan alkuviikosta.

”Kyllä porukka näköjään ihan meiltä rivimiehiltäkin nimmaria pyytää – on niitä saanut kirjoitella. Tiistaina etuysillä sai olla suht rauhassa, kun Hovland hoiti ne hommat puolestani. Yleisöä on ollut harjoituspäivinä jo reippaasti enemmän kuin yhdessäkään kisassa urallani”, tunnelmoi Lindell.

Royal Portrushin kentällä on bunkkereita vain yhteensä 62 kappaletta, mutta se miksi niistä puhutaan paljon, on niiden salakavaluus. Ne ovat kattilamaisia, syviä ja pienehköjä. Todennäköisyys pienessä bunkkerissa joutua lähelle sen seinämää on suuri, vaikkakin bunkkereiden muoto vie usein pallon sen pohjalle, keskustaan. Royal Portrushin hiekkaesteillä on tapana ”imeä” palloja, jolloin ne ovat pelissä todellista kokoaan suuremmalla pinta-alalla.

Bunkkereiden lisäksi varovainen saa olla muun muassa ”hiekkadyynien” kanssa, mikäli lyönti karkaa väylältä. Kentän korkeuserot, vaihteleva tuuli sekä jyrkät hiekkakummut tuovat kentälle sen haasteensa.

”Hieno areena on kyseessä, ja tunnelman aistii jo, vaikkei kisa ole alkanutkaan. Porukkaa on niin paljon, että on tämä paljon suurempaa, mitä olisin voinut kuvitella. Tuulen suunnasta riippuu paljon, että mitkä väylät ovat helppoja, ja mitkä vaikeita. Pohjoistuuli tekee kentän alkupään väylistä vaikeita, mutta loppupään väylistä helppoja. Eilen löin 17. väylän (par 4) griinille, kun pallo meni alamäkeen 375 metriä”, kertoi Lindell kentästä.

”Tiiltä pitää olla tarkkana, sillä jos tarpeeksi vinoon lyö, tulee vastaan pitkää heinää ja kirjoituskone alkaa laulamaan. Griinit täällä ovat melko hitaat, mutta se johtuu osittain myös tuulen voimakkuudesta. Vesiesteitä ei kentällä ole juuri lainkaan.”

Lindell lähtee kierrokselleen torstaina Suomen aikaa kello 13.04 yhdessä Yhdysvaltain Justin Suh’n ja Ruotsin Jesper Sandborgin kanssa.

Tulosseuranta