Sveitsin vuoristomaisemissa luvassa viileää keliä ja sateita – Lindell kisaan kaksi perättäistä top 10 -sijoitusta taskussaan

DP World Tour on siirtynyt kuvankauniiseen Sveitsin vuoristomaisemaan, kun edessä on Omega European Masters Crans-Montanassa. Oliver Lindell palaa yhden huiliviikon jälkeen tositoimiin. Porvoolaismies on jälleen täydessä kunnossa ja lähtee odottavaisin mielin kohti torstain starttia, kunhan olosuhteet sallivat kisan käynnistymisen normaalisti aikataulussa.

”Innolla lähdetään väliviikon jälkeen taas pelaamaan. Mielenkiintoista tulee olemaan huomenna aamulla, kun on luvattu reipasta vesisadetta ja kylmää keliä, joten saa nähdä, päästäänkö pelaamaan. Huono tuuri lähtöajan kanssa, sillä voi olla, että aamulla tulee keskeytyksiä kovien sateiden vuoksi, toivoin iltapäivälähtöä sen vuoksi”, kertoo Lindell.

Viikon alku on sujunut hienoissa olosuhteissa upeassa ympäristössä korkealla merenpinnan yläpuolella. Kenttään on tutustuttu yhdessä suomalaispelaajien Tapio Pulkkasen ja Sami Välimäen kanssa, jotka ovat jälleen kilpailussa mukana. Korkeus tuo omat haasteensa lyömiseen, kun on siirrytty Tanskasta huomattavasti korkeammalle.

”Harkkarundi sujui eilen hyvässä kelissä suomalaisryhmässä. Pallo lentää hyvin täällä 1500-metrin korkeudessa, mutta se tuo myös oman haasteensa peliin. Lähipeli tulee myös olemaan haastavaa, sillä griinien ympäristössä on paikoittain tiukkaa raffia, ja griinit ovat korotettuja. Täällä ei ole varaa ’short sideta’ lähestymisiä lainkaan”.

Short side tarkoittaa lyönnin missaamista samalle puolelle reiän kanssa griinistä katsottuna. Tällöin lähipelille jää vähäinen tila operoida, kun griiniä ei ole käytettävissä kuin niukasti. Lähipeli on totutusti ollut Lindellin ehdottomia vahvuuksia, ja tällä viikolla sitä tullaan testaamaan erityisesti.

Kilpailu itsessään on yksi kauden hienoimmista, ja vuorimaisemat ovat hulppeat. Kilpailun tulostaso on historian saatossa ollut kova, vaikka viime vuonna jäätiin aiempien vuosien tulostasosta reippaasti. Etenkin etuysin muutama pitkä par 4 -väylä tulevat olemaan viikon haastavimpia reikiä.

”On upea kenttä maisemineen, vaikka näissä heikommissa keleissä se ei tule ihan parasta tarjoamaan. Toivotaan kuitenkin, että kovimmat sateet jäisivät vain huomiselle. Kyllä täällä on ihan mahdollista vetää alhaisia tuloksia tällä viikolla. Bägissä ei ole tapahtunut muutoksia, ja oma kuntoni on täysin normaali.”

Lindell lähtee avauskierrokselleen Suomen aikaa kello 8.40 kymppitiiltä yhdessä Ruotsin Björn Åkessonin ja Etelä-Afrikan Louis Albertsen kanssa, mikäli sääennuste sallii starttaamisen. Suomalainen on uran parhaalla maailmanlistan sijoituksellaan (215) kolmikon ykköspelaaja niin rankingin kuin myös maailmalistan sijoituksen perusteella.

Tulosseuranta