DP World Tourin kauden huipennus on edessä torstaista alkaen. Oliver Lindell tuo suomalaisväriä kiertueen finaalikilpailuun, joka pelataan tuttuun tapaan Jumeirah Golf Estatesin Earth Coursella Dubaissa. Mukana on kiertueen 50 parasta pelaajaa rankingin kautta sekä kaksi bonuspaikkaa voittoisasta Ryder Cupista ansainneet Shane Lowry ja Ludvig Åberg. Kärkisijalta finaaliin lähtee puolustava ranking- sekä DP World Tour Championship -voittaja Rory McIlroy.
Oliver Lindell on valmistautunut finaalikisaan muiden tapaan nopealla aikataululla Abu Dhabin kilpailun jälkeen. Kolmeen päivään on kuitenkin mahtunut kaksi täyttä ja yksi puolikas valmistava kierros Jumeirahin kentällä. Sen lisäksi etenkin puttaamista on hiottu runsaasti harjoituspäivinä. Pikainen kutsu tiistain Pro-Amiin muutti alkuperäisiä harjoitussuunnitelmia, mutta kaikki tarvittava saatiin tehdyksi, ja mies on valmiina kauden huipennukseen.
”Oikein mahtavaa olla täällä, lähdetään nauttimaan ja ennen kaikkea pelaamaan hyvin. Viime viikolla lyöminen oli jo todella hyvää ja puttia on täällä treenattu, ja usko on kova, että se toimii. Se nähdään sitten kisassa, miten on. Pro-Am-päivä oli oikein leppoisa, en muista milloin viimeksi on päässyt golfautolla vetämään sellaista”, kertoi Lindell.
Porvoolaisella oli Abu Dhabin kilpailussa haasteita päästä sinuiksi viheriöiden käyttäytymisen ja niiden lukemisen kanssa. Alkuviikosta tunne tulevaan näyttämöön on ollut jo erilainen.
”Ruoholaatu on griineillä onneksi hieman erilainen. Lavan asentoa on putissa hiottu ja liikettä on treenattu. Isoin ero on kuitenkin siinä, että linjoja on ollut helpompi lukea verrattuna viime viikkoon. Grainia on viheriöillä enemmän, eli vauhdin kanssa tulee olla tarkkana riippuen ruohon kasvusuunnasta.”
Suomalaisässä nosti oletetut iskun paikat tuttuun tapaan kisan ennakkofiiliksissä esille.
”Par-viitosilla on saatava onnistumisia ja tärkeintä täällä on osua väyliin, sillä bermuda-raffit rankaisevat rajusti, kun pallo uppoaa syvälle. Griinit ovat jälleen todella isoja, joten niihin pitäisi olla helppo osua. Väyläbunkkereita on paljon pelissä, ja ne tulevat tutuksi täällä, jos vinoon lyö”, tuumi Lindell.
Oletusarvo tämän viikon kisaan on, että -20 tulos voisi riittää jo kärkikahinoihin. Viime viikolla kyseinen tulos riitti niukasti vain top 10 -sijoitukseen.
Dubain finaaliin odotetaan runsaslukuista yleisöä, ja myös Lindell on saanut paikalle vahvat tukijoukot kannustamaan suomalaista kauden huipennukseen. Hän lähtee finaalikisaan Race to Dubai -rankingin sijalta 42. Avauskierros pelataan rankingin mukaisessa järjestyksessä. Lindell saa torstaina seurakseen Skotlannin Grant Forrestin. Kaksikko starttaa torstain kierrokselleen Suomen aikaa kello 7.05.

