
Oliver Lindell avasi Belgian iltapäivässä Soudal Openin tuloksella -2, jolla irtoaa avauspäivän jälkeen sija T50. Suomalainen esitti vahvaa pallonlyömistä etenkin tiiltä, ja nakutti myös kiitettävät 14 griiniosumaa. Loistavat avaukset avasivat kuitenkin paikkoja hyökätä lähemmäs lippua, mutta Lindellin wedgepelin tarkkuus sakkasi harvinaisesti.
”Wedgepelini oli etuysillä surkealla tasolla tänään. En ole lyönyt näin huonosti wedgeillä hetkeen. Viidellä ensimmäisellä par-nelosella kakkosta lukuun ottamatta olin keskimäärin 100 metrin päässä lipusta, enkä päässyt kertaakaan kahdeksaa metriä lähemmäksi. Lyönnit lähtivät kevyeen vastatuuleen hieman alaraudasta ja spinnasivat usein jopa ulos griiniltä”, harmitteli Lindell.
Terävästi tiiltä palloa lyönyt Lindell ei missannut kentän tiukkoja avauksia kuin ainoastaan muutaman niukasti väylältä, ja 14. väylän oikealle veteen, joka oli ainoa kohtalokas missi avauskierroksella. Siitä seurauksena oli päivän ainoa bogi. Birdieitä hän merkkautti sen sijaan kolme kappaletta.
Pienellä lähestymisten terävöittämisellä on kilpailun kärkisijat vielä hyvinkin saavutettavissa, kun viidettä sijaa jakaviin pelaajiin on eroa vain kolme lyöntiä.
”Päivän ainoa draivi lähti pienenä blokkina veteen reiällä 14. Kyseisellä väylällä oli haasteita myös tiiltä viime vuonna. Wedgejä lukuun ottamatta oli peli oikein hyvää – hyvää tekemistä en vain päässyt riittävän lähelle lippua.”
Kilpailua johtaa peräti yhdeksän birdietä avauskierroksellaan nakuttanut eteläafrikkalainen Zander Lombard (-8). Syy huippukierroksen takana oli poikkeuksellisen kuuma putteri, kun Lombard käytti 63 lyöntiinsä vain 21 puttia.
Lindell starttaa perjantaina toiselle kierrokselleen Suomen aikaa kello 9.50.