
Oliver Lindell jätti bogit pois kortistaan toisella kierroksella Abu Dhabi Aldar Championshipissa ja pelasi tuloksen 67 (-5). Roima pelillinen tasonnosto tietää myös reipasta nousua tuloslistalla. Suomalaispelaaja on noussut sijalle T27, kun pääasiassa avauspäivän jälkeen edellä olleet pelaajat ovat vielä kentällä. Päivän viidestä birdiestä neljä syntyi par 5-väylille.
Parannuksen taustalla oli etenkin tarkempi avauspeli. Alun muutaman heikomman lyönnin jälkeen rytmi löytyi, ja ennen kaikkea missatut avaukset olivat tutulla puolella. Lindell kokosi jo etuysillään saman verran väyläosumia kuin mitä avauskierroksella yhteensä. Takaysille erehdyksiä mahtui niin ikään vain kaksi.
”Muutama avaus lähti hieman vinoon, mutta pääsääntöisesti missit olivat oikealla puolella, mikä helpotti pelaamista. Puttaaminen oli vahvaa tänään. Yksi paikka siellä olisi ollut bogi tehdä tänään (väylä 12). Muuten osuin toistuvasti griineihin ja pääsin yrittämään birdieitä.”
Päivän positiivisesta trendistä kertoo se, miten porvoolainen oli jatkuvasti lähempänä birdietä kuin bogia. Ainoa läheltä piti -tilanne oli seurausta puskaan pompanneen avauslyönnin jälkeen väylällä 12. Maagisia upotuksia ei kierrokseen mahtunut, mutta kaikki todennäköisyyksien mukaiset putit upposivat, ja erityisesti 12. väylän par-pelastus oli hieno upotus.
Onnistuminen oli tietenkin tärkeä meneillään olevan finaalivaiheen avauskisan kannalta, mutta antaa myös valtavasti uskoa ensi viikon kilpailuun Dubaissa. Siellä on tarjolla tätäkin viikkoa suurempi pistepotti, ja ensi kauden kohtalo sinetöidään tällöin.
”Päivän kierros oli hyvä käännös kilpailuun. Helpottava onnistuminen, joka luo uskoa nyt ensiksi tähän viikonloppuun ”, kiteytti Lindell tyytyväisenä.
Kilpailun kärkeen on noussut Tyrrell Hatton (-13), joka on takonut 13. väylään peräti kahdeksan birdietä. Kierroksensa loppuun pelanneista kovimmasta tuloksesta on vastannut vähemmän yllättäen eilisestä kahden lyönnin rangaistuksesta sisuuntunut Rory McIlroy. Pohjoisirlantilainen käytti kierrokseensa 63 lyöntiä, vaikka joukkoon mahtui kaksi bogia.