Lindell kokosi itsensä hienosti vaikean alun jälkeen –”Kauden parasta lyömistä vaikeassa kelissä”

Oliver Lindell esitti hienon taistelun Danish Golf Championshipin kolmannella kierroksella, joka nosti hänet takaisin kilpailun kärkikymmenikköön. Kokonaistulos -8 riittää sijalle T10, yhdessä muun muassa kaksinkertaisen The Masters voittajan – Bubba Watsonin kanssa. Erityisen hienon 70 lyönnin kierroksesta haastavassa tuulessa tekee se, miten porvoolainen kasasi itsensä vaikean alun jälkeen.

Lindellin kierros alkoi kahdella lepsulla bogilla, mutta nämä jäivätkin hänen ainoiksi parin ylittäneiksi reikätuloksiksi lauantaina. Pallonlyöminen kovassa tuulessa oli häkellyttävän varmaa, jopa parempaa kuin kertaakaan tällä viikolla – tai jopa kaudella.

”Oli uninen startti kierrokselle. Ykkösen avauksen missasin sinne minne sen saakin, mutta pallo jäi vaikeaan paikkaan. Kakkosella avaus raudalla oli huono ja jäi karmeaan makuuseen raffin ja semiraffin väliin. Kolmosella lähti vielä yksi heikko rautaviitonen, mutta se jäikin kierroksen viimeiseksi. Siitä eteenpäin löin kauden parhaalla tasolla palloa, vieläpä todella vaikeassa tuulessa”, kertoi Lindell päivän onnistumisista.

Viheriöillä suomalainen ei kuitenkaan ollut parhaimmillaan, tai edes lähellä sitä. Lindell onnistui rakentamaan kovassa puhurissa väylä toisensa jälkeen hyviä birdie- ja myös eaglepaikkoja, mutta huippukierros jäi lunastamatta, vaikka ainekset siihen olivat olemassa.

”Putteja en saanut tänään sisään. Missasin neljä 2-3-metristä puttia, jotka söivät fiilistä. Putit olivat hyviä, mutta luin linjat hieman väärin. Tuuli vaikeutti myös linjojen löytämistä. Loppuun sain kuitenkin hyvät puolitoistametriset upotukset, ja huomiselle vielä saumat. Keli tulee olemaan raju, joten on hyvä mahdollisuus nousta korkealle, kunhan osuu sama vire kohdalle.”

Lindelliltä ollaan nähty tällä kaudella upeita nousuja haastavien alkukierrosten jälkeen. Vaikka omituiselta se kuulostaakin, auttaa vaikea keli siihen. Silloin on tiedossa se, että virheitä sattuu muillekin.

”Ei se kiva ole aloittaa tällä tavalla. Kyllä siinä ehti taas miettiä, että lauantai ja hyvä mahdollisuus tehdä iso nousu ja näin väsynyt aloitus. Muutama hyvä swingi kääntävät kuitenkin homman, ja helpot birdiet auttavat kääntämään suunnan. Oli myös tiedossa, että vaikeaa tulee olemaan, ja niin on muillakin.”

Tämän päivän ”helppo birdie”, joka käänsi kierroksen suunnan, oli viitosväylällä, johon Lindell täräytti peräti 380-metrisen avauslyönnin. Se kertoo myös osittain siitä, miten kova tuuli Tanskassa puhalsi tänään. Väylä pelattiin voimakkaaseen myötätuuleen.

Lindell on kilpailua johtavaa Romain Langasqueta (-14) kuusi lyöntiä perässä. Pitkään kärjessä keikkunut toinen ranskalainen Antoine Rozner koki viimeisellä väylällä saman kohtalon kuin moni muukin. Hänen avauksensa päätyi veteen ja tuplabogi pudotti hänet kärkisijalta. 18. väylä, johon Lindellkin teki eilen tuplabogin, on kilpailun vaikein väylä. Se tulee tarjoamaan huikean päätöksen kilpailulle sunnuntaina.

Tulokset