
Oliver Lindell esitti edellisen kilpailun tapaan upean nousun tuloslistalla lauantaina pelaten tuloksen 65 (-6). Hän viimeisteli huippukierroksensa 17. väylän eaglella, joka upposi griinin kantista chipillä kupin pohjalle.
Aiemmin väylillä 5 ja 11 pääsi Lindell yrittämään eaglea putterin kanssa. Viitosella avautui viisimetrinen eagleputti, joka ei kuitenkaan uponnut. 11. väylän avaus löysi tiensä par 4 -väylän griinille, mutta siinäkin tyytyminen oli helppoon birdieen, kun putti kierähti kupista ulos.
”Onneksi sain griinin edestä upotettua chipin sisään 17. väylälle ja sai kivan lopetuksen hyvälle kierrokselle. Löin kaksi minidraiveria, joilla olin griinin kantissa. 11. löin draivin keskelle griiniä, vaikka liveseurantaan on merkitty virheellisesti pelikaverin lyönti. Reilu 10-metrinen eagleputti kierähti kuitenkin ohi.”
Lindellin kierros oli kokonaisuudessaan ehjä, kun kortissa ei ollut ainuttakaan bogia, ja birdieitä syntyi eaglen lisäksi neljä kappaletta. Etuysillä olisi voinut birdieitä upota enemmänkin kuin kolme, kun Lindell ei omien sanojensa mukaan saanut putteja upotettua huippukierroksesta huolimatta.
”Oli vahva esitys kaiken kaikkiaan. Yksi bogi oli lähellä, kun nelosväylällä lähti hieman tulinen rautanelonen puun taakse, josta yritin hukkia griinille, mutta pallo ei kääntynyt raffista lainkaan. Upotin siihen onneksi päivän pisimmän putin. Puttasin hyvin, mutta jäi monesti vaikeita linjoja eivätkä putit uponneet”, kertoi Lindell.
Porvoolainen on pelannut nousujohteista kilpailua ja samalla kaavalla ovat kärkisijat vielä tavoitettavissa. Kymmenettä sijaa jakava Lindell on tuloksella -11 kahden lyönnin päästä viitossijasta, kun eroa kärkeen on kierroksen ollessa kesken viisi lyöntiä.
”Ensimmäiset kaksi päivää olivat melko karmeita, mutta tänään löytyi pieni ajatus swingiin ja löin todella hyvin palloa. Huomenna pääsee jälleen jahtaamaan jopa kauden parasta sijoitusta.”
Kilpailua johtaa kymmenen väylää lauantaina loppuun pelannut Etelä-Afrikan Zander Lombart (-16).