Lindell paransi tarkkuuttaan ja teki nousua kohti kärkeä –”Kolme avausta vaati, että osuin yhtä moneen väylään kuin eilen”

Oliver Lindell pelasi torstain tapaan tuloksen 69 (-3) ja harppasi yhteistuloksella -6 jo sijalle T16. Vaikka tulos oli identtinen avauspäivään verrattuna, oli Lindellin pelaaminen huomattavasti ehjempää. Väyläosumia syntyi yli tuplasti eiliseen verrattuna.

”Tuli kyllä helpolla tulos tänään eiliseen verrattuna. Olin tiiltä paljon tarkempi. Kolme avausta se vaati tänään, että olin osunut yhtä moneen väylään kuin eilen”, laskeskeli Lindell.

Tämän viikon kovat panokset näkyvät väkisinkin pelissä, kun tavoitteena on varmistaa paikka kauden viimeiseen majoriin – The Openiin. Lindellin pelissä se näkyi maltillisessa pelisuunnitelmassa ja siinä mielessä varmassa pelissä, ettei hän ainakaan halunnut pelata itseään ulos kärjen tahdista.

”Melko konservatiivisesti pelasin tänään sillä ajatuksella, että huomenna pääsee kiristämään ruuvia. Lipunpaikat olivat myös tiukemmat verrattuna eiliseen, ja tuulikin oli yllättävän kovaa. Puttasin kyllä hyvin tänäänkin ja laitoin sisään kaikki mitä piti. Tänään ei vain mennyt yhtään pidempää sisään.”

Suomalainen oli avauskierroksella koko kilpailun paras puttaaja, voittaen kulmaraudalla lähestulkoon viisi lyöntiä strokes gained-tilastossa. Lyöntejä putterin kanssa syntyi vain 26 kappaletta. Tiiltä griinille oli Lindell poikkeuksellisesti kisan häntäpäätä, mutta paluu totutun vahvaan lyöntipeliin lupaa hyvää viikonlopulle, etenkin kun puttaamiseen on löytynyt oikeat aseet.

Vaikka onnistumiset tulivat hieman eri osa-alueilla kuin torstaina, tulivat onnistumiset samoille väylille myös perjantaina. Par-viitoset olivat edelleen porvoolaisen hanskassa, kun hän löi niille kolme birdietä. Päivän ainoa bogi syntyi epäonnekkaasti veden kautta.

”Löin nelosväylällä pitching wedgen lipulle alas myötätuuleen, mutta jotenkin pallo spinnasi viimeisillä vauhdeilla ulos griiniltä aina veteen saakka. Siinä meinasi mennä mieli sumeaksi, kun lähestymislyönti näytti vahvasti birdieltä, kun pallo lähti lavasta”, harmitteli Lindell.

Lindell odottaa lauantailta vahvaa kiriä, sillä hän on parhaillaan vain neljä lyöntiä kärjestä ja kaksi nelossijasta. Golfille hyvin tyypillisesti kaikki osa-alueet eivät vielä ole loksahtaneet samalla kierroksella täysin kohdilleen. Kilpailun kärkeen kiilasi Meksikon Carlos Ortiz (-10).

Tulokset