
Oliver Lindell pelasi lauantaina tuloksen 70 (-2), jolla hän nousee kokonaistulokseen -8. Tällä hän nousee todennäköisesti jälleen hieman ylöspäin tuloslistalla päivän päätteeksi. Lauantain kierros jatkoi tasaista putkea, kun edelliset päivät ovat tuoneen tuloksen 69.
”Se huippukierros ja birdiet tulevat sieltä, jos on tullakseen, mutta ei sitä omaa pelisuunnitelmaa vastaan lähdetä pelaamaan. Kyllä bogeja tällä kentällä alkaa tulemaan, jos ryhtyy liian aggressiiviseksi. Griinit alkoivat kovettumaan eilisestä huomattavasti.”
Lindell todisti vierestä, kuinka Münchenin kenttä tarjoaa myös tarvittaessa runsaasti bogeja. Hänen kanssaan kaksi ensimmäistä päivää samassa ryhmässä tasatulosta pelannut Abraham Ancer ei pysynyt enää Lindellin vauhdissa, kun hän kirjasi peräti kuusi bogia lauantaina. Näin ollen parivaljakko ei pelaa kaikkia neljää kierrosta samassa ryhmässä.
Kierroksen vielä ollessa kesken jakaa Lindell sijaa 14 päätösväylän birdiellään. Takaysille ei syntynyt kahden birdien lisäksi yhtäkään bogia, kun etuysille molempia merkittiin kaksi.
Suomalaisen väyläosumaprosentti oli kahden päivän jälkeen yksi kilpailun heikoimmista, eikä kolmas kierroskaan tuonut kuin kuusi väyläosumaa. Se on luonnollisesti tuonut omat haasteensa griineille lähestymiseen. Viheriöillä hän on sen sijaan ollut yksi parhaimmista.
”Tiiltä lähti taas sinne sun tänne avaukset, mutta ei suurempia missejä. Alkuun tuli helpot bogit, ensimmäinen kolmen putin kautta ja toisessa wedge lensi pari metriä liian pitkälle tiukkaan raffiin. Muuten pelasin oikein hyvin tänään”, totesi Lindell.
Kilpailun kärkeä jakaa neljä pelaajaa tuloksella -11, joista Saksan Thomas Rosenmuller on pelannut kierroksensa loppuun. Lindell on tästä nelikosta vain kolme lyöntiä oman kierroksensa jälkeen. Lindell on edelleen hyvissä asemissa The Open -paikan tavoittelussa, vaikka mikään ei ole varmaa ennen kuin sunnuntain kierros on maalissa.
”Ei tässä vielä aleta missään nimessä yhtään juhlimaan. Homma ei todellakaan ole selvä vielä.”