Oliver Lindell suuntasi Skotlannista suoraan kauden viimeiseen kilpailuunsa ennen ensi kuun DPWT-finaaleja. Tällä viikolla luvassa on Madridissa pelattava Open de España. Lämpötilat Espanjassa ovat luonnollisesti viime viikkoista hyytävää Skotlantia korkeammalla, ja pallot saavat kyytiä aivan eri lailla kuin Britteinsaarilla.
”Nyt ollaan jälleen 600 metriä merenpinnan yläpuolella, joten pallo lentää etenkin iltapäivällä huomattavasti pidemmälle. Kenttä on perinteinen ’treeline’-kenttä, eli väyliä ympäröivät selkeät puurännit. Tämä istuu kivasti omaan silmään, ja kenttä on hyvin selkeä ja rehdin oloinen.”
”Väylien ja griinien reunoilla on paikoittain todella tiukkaa raffia, mutta jos väylän missaa reilummin, on vastassa hiekkaista waste-aluetta. Silloin on tuurista kiinni, miten sieltä pääsee jatkamaan – joskus voi olla jopa peruslyönti tarjolla”, kertoi Lindell viikon näyttämöstä.
Porvoolainen on lyönyt palloa kiitettävästi läpi koko kauden. Viheriöillä tuloksenteko on kuitenkin ollut vaihtelevaa, joten tähän kisaan on luvassa pientä välinekikkailua, kun bägissä tullaan näkemään uusi kulmarauta. Lindell piti kuitenkin vielä mysteerinä, mikä työkalu suomalaisen kädessä torstaina viheriöllä nähdään.
”Uusi putteri on omasta tahdostani tällä viikolla kokeilussa ainakin torstaina. Katsotaan, miten se toimii. Tänään olemme viettäneet enemmän aikaa puttigriinillä ja treenattu sitä. Tiistaina pelattiin 18 reikää harjoituskierroksella, sillä koko maanantaipäivä meni matkustaessa. Kaikki on tuntunut hyvältä niin harjoituskierroksella kuin myös puttiharjoituksissa”, totesi Lindell.
Madridin kilpailu on viime vuosina ollut espanjalaisten juhlaa. Kotimaan pelaajat ovat poimineet jopa viisi voittoa edellisestä kuudesta kilpailusta Espanjassa. Jon Rahm hakee tällä viikolla peräti neljättä kotikisan voittoaan, millä hän ohittaisi legendaarisen Seve Ballesterosin voittojen kokonaismäärässä. Kivenkovia espanjalaisia kirittää muun muassa ratkaisevan putin Ryder Cupissa upottanut Shane Lowry.
Maailmanlistan sijalla 165 majaileva Lindell starttaa kilpailuun torstaina kymppitiiltä Suomen aikaa kello 15.00. Samassa ryhmässä ensimmäiset kaksi päivää pelaavat Kanadan Aaron Cockerill ja Italian Guido Migliozzi.

