Oliver Lindell näytti parasta osaamistaan DP World Tourilla Madridissa, pelaten päätöskierroksella huipputuloksen 65 (-6). Nousua tuloslistalla tulee näin ollen lähes 30 sijaa, kun suomalainen tykitti sunnuntaina koko porukan kovimman kierroksen yhdessä Espanjan Jon Rahmin kanssa.
”Tänään oli todella vahva esitys, takaysillä oli erittäin paljon birdie-paikkoja. Oli kyllä todella sekava viikko, ei toista vastaavaa ole ollut koko kaudella. Tänään sitten osui kuitenkin yksi kauden parhaimmista kisakierroksista. Tärkeä onnistuminen viikon päätteeksi, sillä nyt pääsy myös finaalivaiheen toiseen kisaan Dubaihin on satavarma, eikä Abu Dhabin kisaan jää paineita sen puolesta”, kertoi Lindell.
Kokonaistulos -6 riittää kilpailussa sijalle T27. Kymppitiiltä käynnistyneen kierroksen etuysi sisälsi neljä birdietä, joista osa tuli odottamattomistakin paikoista. Joukkoon mahtui myös yksi bogi, kun taas takaysillään (väylät 1-9) Lindell pelasi bogivapaan, kolmen birdien säestämän lopetuksen. Enemmänkin oli tarjolla, kun kierroksen loppuun meinasi rävähtää vielä melkoinen bonus.
”Väylällä 7 löin kakkoslyönnillä rautanelosen, joka osui lipputankoon. Siinä oli albatrossi hyvin lähellä, mutta en valitettavasti saanut eagle-puttia sisään. Etuysillä upposi putit paremmin, takaysillä ei niinkään, mutta puttasin todella hyvin tänäänkin. Tuntui siltä, että mistä tahansa paikasta voisi upottaa. Hyvää tekemistä oli, ei siitä pääse mihinkään.”
Lindell lähti tänään jälleen porteista aivan eri jalalla liikkeelle eiliseen verrattuna. 12. väylän upotetun chipin jälkeen suomalainen oli jo kierrostaan kaksi alle parin, kun eilen vastaava lukema oli +2.
Putterin kanssa yhteisen sävelen löytyminen oli tärkeä merkki ennen seuraavana tiedossa olevia finaaleja – sillä enää ei tarvitse enää arpoa, mikä työkalu viheriöillä Arabiemiraateissa nähdään.
Kilpailun voitosta nähdään vielä jatkoreiät kahden englantilaisen, Marco Pengen ja Daniel Brownin välillä. Voittaja ansaitsee paikat ensi kauden Major-turnauksiin – Mastersiin ja The Openiin. Kiertueen pitkälyöntisin pommittaja Penge on voittanut jo kaksi kilpailua tällä kaudella, ja tulee nousemaan PGA-kiertueelle. Brownilta löytyy vyöltään yksi voitto kuluvalla kaudella.

