Lindell venyi maksimaaliseen suoritukseen päätöskierroksella Italiassa

Oliver Lindell lähti tähyämään nousua kohti top 10-sijoitusta Open d’Italiassa ja onnistui hienosti sunnuntaina. Hän pelasi kilpailun parhaan kierroksensa ja käytti siihen 65 lyöntiä. Yhteistulos -15 nosti hänet jakamaan kuudetta sijaa, ja sijoitus Race to Dubai -rankingissa nousee myös yhdeksänneksi. Tämä tietää hyvää tavoittelussa The Open -paikasta, joka on jaossa viidelle parhaalle pelaajalle rankingin kautta, joilla ei paikkaa ole valmiiksi saavutettuna.

”Oikein hyvä paluuviikko tauon jälkeen. Putteri oli tänään vaihteeksi lämpöisenä. Aika maksimaalinen suoritus se oli. Olin tiiltä tänään yllättäen paljon vasemmalta ulkona väylältä. 11. väylällä missasin metrisen putin, jossa oli todella epäselvä linja”, kertoi Lindell päätöskierroksestaan.

Etenkin etuysin suoritus oli lähellä maksimaalista tulosta, joka oli otettavissa. Suomalainen takoi peräti viisi birdietä, ja lukuisia hyviä par-pelastuksia. Takaysille syntyi 11. väylän lisäksi toinen bogi vasemmalle karanneen avauksen seurauksena. Viimeisen väylän birdie oli kuitenkin tärkeä onnistuminen, ja takasi tärkeät ranking-pisteet.

Vaikka tilanne näyttää rankingin kauttakin hyvältä Open-paikan suhteen, suuntaa porvoolainen Italiasta suoraan Openin finaalikarsintaan.

”Skotlannissa Dundonald Linksillä on karsinnat edessä tiistaina. En saanut samaa kenttää kuin viime vuonna, josta paikan sain itselleni ja kyseessä on uusi kenttä minulle.”

Eugenio Chacarra pystyi toistamaan saman tempun, johon alkukaudesta kykenivät Jayden Schaper ja Casey Jarvis voittaen toisen peräkkäisen kilpailun tuloksella -24. Voittomarginaali venyi lopulta viiteen lyöntiin.

Lopputulokset